Ajankohtaista

Uudistuksia valtion varmennetuotannossa

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä on selvittänyt vaihtoehtoja valtion varmennetuotannon uudelleenorganisoimiseksi ja keskittämiseksi. Hankkeen tavoitteena on saavuttaa parempi kustannustehokkuus ja poistaa eri viranomaisten päällekkäisiä toimintoja. Työryhmä jätti loppuraporttinsa 25.2.2010. Loppuraportti sisältää ratkaisuehdotuksen, jonka mukaan terveydenhuollon varmennepalvelut siirretään Valviralta Väestörekisterikeskuksen lakisääteiseksi tehtäväksi.

Taloudelliset ja hallinnolliset vaikutukset

- Väestörekisterikeskuksen tehtäväksi tulee terveydenhuollon varmennepalveluiden tuottaminen
- Virastojen väliset määrärahasiirrot on tarkoitus toteuttaa vuoden 2010 neljännessä lisätalousarviossa ja valtion vuoden 2011 tulo- ja menoarviossa
- Siirron yhteydessä kolme Valviran PKI-asiantuntijaa siirtyy VRK:n palvelukseen
- VRK:n tuotanto tapahtuu sen nykyisin voimassa olevien toimitussopimusten nojalla − VRK kilpailuttaa siis järjestelmänsä eri  osia oman kilpailutusaikataulunsa mukaisesti
- Terveydenhuollon varmennepalveluiden siirron valmistelu tapahtuu VRK:n ja Valviran yhteisprojektina, eikä varmennepalveluiden yhdistäminen vaikuta terveydenhuollon palvelujen antajien velvollisuuteen vastata terveydenhuollon tietojärjestelmäpalveluiden käyttökustannuksista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetussa laissa tarkoitetun siirtymäajan päätyttyä

Vaikutukset järjestelmä- ja tuotantotasolla

- Valviran varmennetuotteet  siirretään VRK:n tuotantoon pääsääntöisesti muuttamattomina
- Terveydenhuollon ammattihenkilöiden varmenteet myönnetään edelleen vain terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterin (Terhikki-rekisteri) ajantasaisiin tietoihin perustuen
- Varmenteenhaltijan  yksilöintiin käytetään edelleen Valviran rekisteröintinumeroa
- VRK:n järjestelmään tehdään yhteensopivuutta edistäviä muutoksia kuten salausavainten koon muuttaminen suuremmaksi, sekä muutoksia käytettävään korttialustaan, kortinlukijaohjelmistoon ja varmennetietojärjestelmään
- Valviran järjestelmään kuuluvien paikallisten rekisteröintipisteiden toiminta korvataan selainpohjaisella ohjelmistolla tapahtuvalla rekisteröinnillä, korttien tehdasvalmistuksella sekä kortinlukijaohjelmiston ja -laitteen avulla paikallisesti tehtävillä varakorteilla

Vaikutukset terveydenhuollon organisaatioihin ja apteekkeihin

- Terveydenhuollon organisaatioiden, apteekkien ja KanTa-palveluiden ylläpitäjien lisättävä järjestelmiinsä VRK luotetuksi varmentajaksi
- Valviran ja sairaanhoitopiirien nykyiset varmennekortit vaihdettava VRK:n kortteihin (Valviran pilottikäytössä olevia tuotantovarmennekortteja nyt noin 4500 kappaletta)
- Organisaatiot saavat ilman erillistä kustannusta käyttöönsä VRK:n varmenteiden kanssa yhteensopivan kortinlukijaohjelmiston käyttöoikeuden
- Terveydenhuollon organisaatioille ja apteekeille merkittävä kustannushyöty mm. rekisteröinti- ja varakorttimenettelyn sekä kortinlukijaohjelmiston osalta

Valviralle jäävät vastuut ja tehtävät

- Rooli- ja attribuuttitietopalvelut
- Välittää varmenteen ja kortin luomisessa tarvittavat terveydenhuollon ammattihenkilön perus- ja ammatti-oikeustiedot
- Välittää eReseptin ja eArkiston käyttämisen edellyttämät ajantasaiset istuntokohtaiset ammattioikeustiedot
- Terveydenhuollon tietojärjestelmäpalveluissa käytettävien nk. Valvira-koodistojen ylläpito (julkaistaan THL:n koodistopalvelussa)
- Terveydenhuollon toimintaan sekä elinkeinon- ja ammatinharjoittamiseen liittyvän asiantuntemuksen antaminen Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluille
-Nykyinen Valvira/SHP -järjestelmä varajärjestelmänä, sekä sairaanhoitopiirien käytössä enintään 30.6.2012  saakka

( Terveydenhuollon ATK-päivät 2010 -tapahtumassa esitetty Valviran kalvosarja terveydenhuollon varmennepalveluiden uudistuksista on luettavissa kokonaisuudessaan: Terveydenhuollon varmennepalveluiden tuottaminen 2011 )